Laulunavigaattori: A Volar – Lentoon

Teimme A Volar (“Lentoon”) kappaleen tilaustyönä Oulun Musiikkivideofestivaalien päätösgaalaan vuonna 2008. Projekti oli todella mielenkiintoinen, sillä teemana tuona vuonna gaalassa oli Suomi ja suomalaisuus. Kuinka siis yhdistää espanjankielinen musiikkimme suomalaisuuteen? Pääsimme ensiesittämään kappaleen ja sen tanssikoreografian tuhatpäiselle yleisölle. Kappaleen teema on hyvin synkkä; miehet ovat lähteneet sotaan ja nainen on jäänyt rannalle yksin itkemään.

 

“Kaukaisille saarille matkasi sulhaseni
ja jätti minut saarelle ilman puita,
missä joet virtaavat verta.”

Kappaleen rytmiikka on peräisin flamencon yhdestä kiehtovimmista rytmilajeista, siguyriaksesta, mikä lisää kappaleeseen mystistä tunnelmaa. Kappeleessa kerrotaan myös kuoleman linnusta, surun tuojasta.

 

“Minua kutsuu lintu
kuolleiden äänellä,
minua kutsuu lintu
unohduksen.

Ja mustarastaan puvussa
se halkaisee taivaan
muuttaen valon pimeydeksi.”

 

Lintuteema on puhutellut minua paljon ja päässyt korpin muodossa myös yhteen esiintymisasuistani. Lintuihin liittyy paljon symboliikka ja niillä uskottiin olevan keskeinen osa maailmakaikkeuden synnyssä ja ihmisen elämänkierrossa. “Tuonelan joutsen” on kuoleman symboli. “Haavoittunut albatrossi” on taivaalla vapaa, mutta maassa vanki. Linnut olivat aikoinaan myös jonkilaisia ihmisten toiveiden ruumiillistumia, koska kykenivät kohoamaan taivaalle korkeuksiin.

Myös suomalaisesta mytologista löytyy lintuihin liittyvää tematiikkaa. Lintukoto on paikka, jonne ihmisen sielu lopulta pakenee ja ruumista irtoutunutta ihmisen sielua on kuvattu linnun hahmossa. Korpin uskottiinkin tulevan hakemaan kuolevan sielua. Kansanrunoudessa myös naisia saatettiin kuvata lintuina, morsian oli hieno höyhenineen ja sulkineen, kuin tanssijatar.

-Elina

Laulunavigaattori: Eco (Kaiku) – Lauri Ahtinen näyttää miltä Eco kuulostaa

Eco (Kaiku) on yksi niistä lauluista, jotka luotiin käsittämättömällä tahdilla, periaatteena ”laulu ulos kahdessa viikossa”, ja sen valmistuessa olin häkeltynyt siitä mitä kuulin. Olin osallistunut sävellystyöhön suurella aktiivisuudella ja esittänyt lukuisia ideoita tuotoksen suhteen. Jälkeni lopputuloksessa oli merkittävä; miltei kaikki ne ideat joita käytimme, tulivat Okolta – ne jotka hylkäsimme, olivat poikkeuksetta minun käsialaani.

Valmis kappale ei olisi paremmin voinut iskeä minuun, ja moni kiireinen ilta oli tuolloin pakko päättää pysähtyen kuuntelemaan laulu yksikseni korvanapeilla aivan liian kovalla. Myönnän että hyvän mielen musiikille on sijansa (aurinkoisena kesälauantaina), mutta aivan liian usein janoan musiikilta jotain, mitä voisi kutsua uhkaksi, vaaran tunnuksi, säveltaiteen keinoin purkautuvaksi raivon laukeamiseksi.

Tällainen musiikki on herkkä laji, sillä tunteiden ilmaisu rytmin ja sävelen kautta on usein paradoksaalista. Siinä missä länsiafrikkalainen feel good – rytmi-ilottelu kohdallani alkaa usein viimeistään kolmannen biisin kohdalla herättää raivoa makeudellaan, aiheuttaa pohjoinen pahoinvoinnin death metal puolestaan pateettisuudellaan helposti pelkkää huvittuneisuutta. Econ kohdalla mielestäni onnistuimme tietyssä tunnemaisemassa, jopa yli odotusteni.

Aikoja sitten, intoutuneena tulevasta (nyt menneestä, katsasta täältä jos meni ohi) sarjakuvamusiikkivideoyhteistyöstämme Villen kanssa, pyysin ystävääni Lauria (joka myöskin on sarjakuvataiteilija, mistä lie lähipiiriimme näitä siunaantunut) piirtämään promokuvamme uusiksi vanhassa kunnon Kylli-täti –hengessä. Minä asetin kuvat pöydälle, säädin valaistuksen ja kameran huonosti, laitoin tulevalta levyltämme jonkin laulun (tässä tapauksessa Econ) soimaan, ja Lauri sotki kauniisti menemään sen näköistä miltä kappale kuulosti. Lopputulos antaa olettaa, että Lauri tunsi Econ suhteen jotain samaa kuin minä. Ja mustasta pensselistä huolimatta luulisin että me molemmat pidämme tästä laulusta.

-kili

Laulunavigaattori: Óyela

Usein tuntuu, että joudun selittelemään sanoitustemme kielivalintaa. Miksi kirjoittaa (Pohjois-) Suomessa biisejä espanjaksi, eihän niitä kukaan ymmärrä?

Veo que me miras de distancia
no entiendes nada de mis palabras
estoy hablando en una lengua
que no quieres oír porque no es tuya

 Näen kuinka katsot kauempaa
et ymmärrä mitään näistä sanoista
puhun kielellä
jota et tahdo kuulla, koska se ei ole sinun kieles
i

Palaan tähän peruskysymykseen aina uudestaan ja uudestaan niin yleisön kuin itsenikin taholta. Óyela-kappaleen sanat kumpusivat tuosta sanoittajalle ja laulajalle hyvin henkilökohtaisestakin ajatuksesta, mutta jossain matkan varrella niistä tuli myös osa suurempaa sanomaa joka on jonkunlainen viesti suvaitsevaisuudesta. Musiikki on universaali kieli – miksi siis se ei voisi toimia siltana ihmisten välillä? Kun vain osaisimme kuunnella.

Hablar es mucho más que palabras
una forma de música
tienes que escucharla
Oye, oye, óyela

Puhuminen on muutakin kuin sanoja
se on musiikkia
sinun täytyy kuunnella
Kuule, kuule, kuule se

Bajo Ceron musiikki on espanjankielistä. Se ei olisi Bajo Ceron musiikkia muuten. Samoin minä en olisi minä jos tarttuisin helppoon vaihtoehtoon ja alkaisin kirjoittaa sanoitukset suomeksi tai englanniksi. Ja uskon, että vaikka kaikki eivät tekstejä aina ymmärtäisikään, ne välittävät tunteen joka jo itsessään on sanoma.

No me voy a cambiar
lo que digo es la
verdad
la sonrisa en mi cara
suena como la musica

 En aio muuttua
se mitä sanon on totta
hymy kasvoillani
soi kuin musiikki

Minulle Óyela on kesäbiisi. Biisin luonnosteluvaiheista saakka olen aina ajatellut sen olevan se kappale jota lauletaan kädet ilmassa kesäfestareilla auringon laskiessa järvelle ja suomalaisen festivaalikansan ollessa täynnä rakkautta ja suvaitsevaisuutta (sekä ehkä hitusen verran täynnä kaljaakin).

Kesää odotellessa,
Anna

Uusi musiikkivideo julkaistu!

Bajo Ceron uusi musiikkivideo Óyela tehtiin yhteistyössä sarjakuvataiteilija Ville Rannan kanssa. Videon kunnianhimoisena tavoitteena oli kuvata se yhdellä otolla lokaatioiden vaihtuessa ja Rannan piirtäessä yhtäaikaisesti. Kuukauden mittaisten valmisteluiden jälkeen tavoitteeseen päästiinkin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kamera oli kiinnitetty liikuteltavaan piirrospöytään, johon oli myös kiinnitetty koko videon pääasiallinen valaistussysteemi. Ville ei esiinny videolla itse, lukuunottamatta aivan viimeisiä freimejä.

Musiikkivideo Óyela-kappaleeseen, esiintyjät Bajo Cero
Ohjaus Okko Meinilä. Piirrokset Ville Ranta
Käsikirjoitus: Okko Meinilä, Ville Ranta, Kili Kauppi
Kuvaus: Okko Meinilä, Joni Kesti
Kiitokset: Tiina Junno, Kaisa Hurtig, Erick King, Bar Never Grow Old
© Impïria Records 2013

Osta uusi levy “Óyela” Levykauppa Äxästä tai iTunesista.

 

Bajo Cero julkaisee uuden musiikkivideonsa 1.4.2013

Bajo Cero julkaisee kolmannen musiikkivideonsa 1.4.2013. Yhtyeen debyttilevyn ”Óyela” -nimikkokappaleeseen tehdyn videon on ohjannut yhtyeen kitaristi ja biisintekijä Okko Meinilä. Video tehtiin yhteistyössä oululaisen sarjakuvataiteilija Ville Rannan kanssa, joka toteutti videolla nähtävät piirrokset ja oli mukana suunnittelemassa videon käsikirjoitusta.

Linkki videoon julkaistaan 1.4.2013

Laulunavigaattori: Retransmisión – Elämän GPS

“La realidad no es la única verdad- The reality is not the only truth”

Retransmision-biisillä on erityisin paikka sydämessäni. Biisi tehtiin aikana, jolloin minulla oli vaikea elämänvaihe meneillään. Mutta kuten kertsissä sanotaan ”todellisuus ei ole ainoa totuus”. Mikä oli todellisuutta noina vaikeina aikoina, ei ollut kuitenkaan ainoa totuus, vaikka näytti kovasti siltä, että kaikki on mennyttä. En kyennyt näkemään totuutta, koska

“Soy una máquina rota

radio que no funciona

estoy buscando en esta confusión alguna señal”

“olen rikkinäinen kone

radio joka ei toimi

etsin tästä sekaannuksesta mitä tahansa signaalia”

Kun ihminen on hukassa ja hajalla, sitä tuppaa etsimään vastauksia kaikkialta. Ikään kuin katselee mutta ei oikeasti näe. Kun lakkaa ”katsomasta” alkaa todella näkemään; katsomisella ja näkemisellä on suuri ero samoin kuin kuulemisella ja kuuntelemisella. Kun pysähtyy ja lakkaa katselemasta vastausten perään, alkaa näkemään vastaukset sisimmässään ja olemaan läsnä tässä hetkessä.

Biisi sai alkunsa kotini takan ääressä. Olimme olleet Okon kanssa kaljoittelemassa ja päädyimme jatkoille meille. Istuskelimme takan ääressä ja jammailimme. Sanoin Okolle, että minulla on uusi viuluteema mielessä (biisi alkaa sillä ja tulee uudestaan keskivaiheella). Soitin jutun Okolle ja molemmilla oli tippa linssissä (kyllä, olimme humalassa ja ”hyväveli”-vaihe päällä). Parin viikon päästä Okko oli tehnyt biisistä kokonaisen. Mielestäni Retransmisionissa on kaunis teema ja koko biisi on kaunis. Kiitokset Annalle koskettavista sanoituksista!

-Antti

Laulunavigaattori: Paseando (joskus ei tarvitse kuin juhlia)

”Tanssimaan, joskus ei muuta tarvita.
Jos ei tiedä mitä haluaa, ei se sen arvoista olekaan
ilo on maailmassani se millä on väliä.
Olemme samasta maasta, sinä ja minä
kuuntele kuinka se laulaa
kun puhut kuulen buleríaa. ”

Bulería on flamencon bailubiisi, palo eli rytmilaji, jota tanssitaan, soitetaan ja lauletaan yhdessä juhlissa illan pimetessä. Se on myös biisi, joka perinteisesti lopettaa flamenco-keikan. Vaikka katsojasta tämä voi näyttää sattuman varaiselta hauskanpidolta, mitä se myöskin on, laulaja, soittaja ja tanssija tuntevat myös yhteiset säännöt, joilla ”pelaavat” buleríaa. Ei siis ole väliä mistä maasta tulet, jotta voit puhua buleríaa. Rytmi yhdistää ihmiset.

”Kannan tätä hämärän huntua väsyneillä kasvoillani. Tunnen etten näe mitään selvää.
Annat käden ja vierelläsi tiedän etten ole yksin, silmilläsi minua ohjaat. ”

Paseando-biisimme kertoo myös juhlien jälkeisestä tunnelmasta. Yhdessä on soitettu, laulettu ja tanssittu aamun pikkutunneille. Musiikkia tehdessä tärkeää on yhteisöllisyys, ja se että porukalla on myös hauskaa ja mieleenpainuvia hetkiä musiikin äärellä. Bajo Cero on paitsi bändi myös ystäväporukka, joka nauttii yhdessä tekemisestä. Musiikki ja tanssi on universaali asia, joka kokoaa ihmiset yhteen. Tarvitsemme iltoja, jolloin bulería soi aamun pikkutunneille!

-Elina

Laulunavigaattori: Hierro – Rauta

Kuulin Hierron ensimmäisen kerran Okon tekemänä demona ja siitä tuli välittömästi yksi lempikappaleistani. Hierro on kuin tiivistetty pienoiskuva Bajo Cerosta: tietyllä tavalla herkkä, mutta sisältää paljon voimaa. Kappale alkaa akustisesti ja vähäeleisesti, mutta intensiteetti kasvaa läpi koko kappaleen ja lopussa mennään täyttä paahtoa. Laulusta täytyy mainita sen verran, että vaikka sanoista ei ymmärtäisi mitään, niin Annan intensiivistä tulkintaa jää kuuntelemaan väkisinkin.

Soittajana olen pitänyt aina eniten sellaisista kappaleista, joissa voi unohtaa soittavansa ja keskittyä täysin kappaleen fiilikseen. Hierro on juuri tällainen kappale. Kappaleen tunnelma imee välittömästi sisäänsä ja mielestäni kappale toimii parhaiten silmät kiinni kuulokkeilla kuunneltuna (mieluiten samanlaisilla kuin Annalla on kappaleen musiikkivideossa). Hierro on myös loistava livebiisi. Koko bändi nauttii selvästi kappaleen soittamisesta ja ainakin itselleni Hierro on   aina yksi keikan parhaista hetkistä.

-Heikki

Ja täältä lisää: Hierron musiikkivideo Youtubessa

Laulunavigaattori: Mi Esquina – Kadunkulmani

(c) Jussi Heikkinen

Tämä kappale tuo mieleeni muistoja ajasta kun Bajo Cero oli vielä Annan, Okon, Kilin, Elinan, Antin ja Joonaksen ja minä soittelin “roketti-rollia”. Totta puhuttuna Metallican ja Incubuksen särösoundien täydellisen yhdistelmän etisminen alkoi jo tympiä. Niinpä olikin varsin mieltä avartava kokemus käydä Ouluun muutettuani katsomassa “Bajoa” NGO:n naapurissa, nyt jo edesmenneessä Tervahovissa.

Tervahovin keikalla kävin yleisön jäsenenä läpi suomalaisen miehen tunneskaalan ja vaivautuneisuuden maneerit kun halusin niin kovasti tanssia, mutta en uskaltanut. Onnistuin erittäin taidokkaasti kätkemään impulssin sisääni. Pari varovaista käsien taputusta, hermostuneita katseita ympärille –huomasiko kukaan? Asiat etenivät vasta paljon myöhemmin siihen pisteeseen, että liityin bändiin, mutta Mi Esquinan tunnistin treeniksellä elävästi tuosta Tervahovin illasta.

Mi Esquinassa kiteytyy mielestäni paljon sitä mistä eniten Bajo Cerossa pidän. Se on kappaleena tanssittava, elämäniloinen, svengaava ja tarttuva. Funkahtava rytmi, nykyaikainen sovitus ja eri tyylilajien, kute reggaen ja flamencon yhdistäminen tekevät siitä mielestäni mielenkiintoisen kuunnella ja soittaa. Aluksi sainkin enimmäkseen kuunnella, sillä soittelin pitkän aikaa pelkästään sheikkeriä. Sano mitä sanot, mutta vaikka soitannallinen panokseni ei alkuun ollut päätä huimaava, antoi kyseinen rooli mahdollisuuden eläytyä musiikkiin ja integroitua bändiin kivuttomalla tavalla. Myöhemmin mukaan on toki tullut omalta osalta myös skrätsit, mikä on tuonut paljon lisää henkilökohtaista tarttumapintaa ja ilmaisua.

Live-soitossa Mi Esquina on niitä biisejä joissa pääsee helposti lavalla kontaktiin toisten soittajien kanssa. Usein onkin niin, että kun settilistassa lukee “Esquina”, keikkaa edeltänyt jännitys vaihtuu vihdoin rennommaksi hauskanpidoksi: katsekontakteja, jammailua, tanssia, hytkymistä, taputtamista, nauramista, pelleilyäkin. Tässä kohtaa näkee myös usein millaisella mielellä yleisö on mukana. Lähes poikkeuksetta huomaan muutaman miehen joiden suupielet ovat vääntyneet juuri ja juuri huomattavissa määrin virneeseen. Heidän kätensä tapailevat rytmiä vaikka ovatkin tiukasti farkkujen taskuissa. He haluaisivat myös tanssia ja elää musiikin mukana.

Mi Esquinassa puhutaan siitä kuinka menetys voi olla myös siunaus. Siinä istuskellaan kadunkulmassa ja katsellaan  ohi virtaavia ihmisiä. Tämä on kuitenkin vain yksi osa tarinaa, sillä Mi Esquina on myös se kadunkulma, jossa jäyhä suomalainen oppi tanssimaan. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin pysähtyy joko levyn tai keikkojen myötä tähän samaan paikkaan ja antautuu impulssiensa vietäväksi.

-Juhani