Laulunavigaattori: Hierro – Rauta

Kuulin Hierron ensimmäisen kerran Okon tekemänä demona ja siitä tuli välittömästi yksi lempikappaleistani. Hierro on kuin tiivistetty pienoiskuva Bajo Cerosta: tietyllä tavalla herkkä, mutta sisältää paljon voimaa. Kappale alkaa akustisesti ja vähäeleisesti, mutta intensiteetti kasvaa läpi koko kappaleen ja lopussa mennään täyttä paahtoa. Laulusta täytyy mainita sen verran, että vaikka sanoista ei ymmärtäisi mitään, niin Annan intensiivistä tulkintaa jää kuuntelemaan väkisinkin.

Soittajana olen pitänyt aina eniten sellaisista kappaleista, joissa voi unohtaa soittavansa ja keskittyä täysin kappaleen fiilikseen. Hierro on juuri tällainen kappale. Kappaleen tunnelma imee välittömästi sisäänsä ja mielestäni kappale toimii parhaiten silmät kiinni kuulokkeilla kuunneltuna (mieluiten samanlaisilla kuin Annalla on kappaleen musiikkivideossa). Hierro on myös loistava livebiisi. Koko bändi nauttii selvästi kappaleen soittamisesta ja ainakin itselleni Hierro on   aina yksi keikan parhaista hetkistä.

-Heikki

Ja täältä lisää: Hierron musiikkivideo Youtubessa

Laulunavigaattori: Mi Esquina – Kadunkulmani

(c) Jussi Heikkinen

Tämä kappale tuo mieleeni muistoja ajasta kun Bajo Cero oli vielä Annan, Okon, Kilin, Elinan, Antin ja Joonaksen ja minä soittelin “roketti-rollia”. Totta puhuttuna Metallican ja Incubuksen särösoundien täydellisen yhdistelmän etisminen alkoi jo tympiä. Niinpä olikin varsin mieltä avartava kokemus käydä Ouluun muutettuani katsomassa “Bajoa” NGO:n naapurissa, nyt jo edesmenneessä Tervahovissa.

Tervahovin keikalla kävin yleisön jäsenenä läpi suomalaisen miehen tunneskaalan ja vaivautuneisuuden maneerit kun halusin niin kovasti tanssia, mutta en uskaltanut. Onnistuin erittäin taidokkaasti kätkemään impulssin sisääni. Pari varovaista käsien taputusta, hermostuneita katseita ympärille –huomasiko kukaan? Asiat etenivät vasta paljon myöhemmin siihen pisteeseen, että liityin bändiin, mutta Mi Esquinan tunnistin treeniksellä elävästi tuosta Tervahovin illasta.

Mi Esquinassa kiteytyy mielestäni paljon sitä mistä eniten Bajo Cerossa pidän. Se on kappaleena tanssittava, elämäniloinen, svengaava ja tarttuva. Funkahtava rytmi, nykyaikainen sovitus ja eri tyylilajien, kute reggaen ja flamencon yhdistäminen tekevät siitä mielestäni mielenkiintoisen kuunnella ja soittaa. Aluksi sainkin enimmäkseen kuunnella, sillä soittelin pitkän aikaa pelkästään sheikkeriä. Sano mitä sanot, mutta vaikka soitannallinen panokseni ei alkuun ollut päätä huimaava, antoi kyseinen rooli mahdollisuuden eläytyä musiikkiin ja integroitua bändiin kivuttomalla tavalla. Myöhemmin mukaan on toki tullut omalta osalta myös skrätsit, mikä on tuonut paljon lisää henkilökohtaista tarttumapintaa ja ilmaisua.

Live-soitossa Mi Esquina on niitä biisejä joissa pääsee helposti lavalla kontaktiin toisten soittajien kanssa. Usein onkin niin, että kun settilistassa lukee “Esquina”, keikkaa edeltänyt jännitys vaihtuu vihdoin rennommaksi hauskanpidoksi: katsekontakteja, jammailua, tanssia, hytkymistä, taputtamista, nauramista, pelleilyäkin. Tässä kohtaa näkee myös usein millaisella mielellä yleisö on mukana. Lähes poikkeuksetta huomaan muutaman miehen joiden suupielet ovat vääntyneet juuri ja juuri huomattavissa määrin virneeseen. Heidän kätensä tapailevat rytmiä vaikka ovatkin tiukasti farkkujen taskuissa. He haluaisivat myös tanssia ja elää musiikin mukana.

Mi Esquinassa puhutaan siitä kuinka menetys voi olla myös siunaus. Siinä istuskellaan kadunkulmassa ja katsellaan  ohi virtaavia ihmisiä. Tämä on kuitenkin vain yksi osa tarinaa, sillä Mi Esquina on myös se kadunkulma, jossa jäyhä suomalainen oppi tanssimaan. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin pysähtyy joko levyn tai keikkojen myötä tähän samaan paikkaan ja antautuu impulssiensa vietäväksi.

-Juhani