Laulunavigaattori: Caras escondidas – Kätketyt kasvot

Kun Caras Escondidas -biisiä alettiin kirjoittaa, oli alussa vain Okon luonnostelema massiivinen alkurytinä ja kummitusmaista laulufiilistelyä säkeistöihin sekä jotain laulurytmiikkaleikittelyjä. Sanoituksia kirjoittaessani aloin syytämään sopivassa rytmissä ja pituudessa olevia, tunnelmaan jotenkin sopivia sanoja ja pian tarina alkoi muotoutua kuin itsestään täksi ”hämäräksi kummitusjutuksi merellä”.

Ahogan las olas del mar
en la distancia
oyes a
alguien canta

/

Hukuttavat
meren aallot
kaukana kuulet
kun joku laulaa

Tunnelmaan haettiin jotain hieman pelottavaa ja ehkä jopa apokalyptistä tunnelmaa, ei haitannut mitään vaikka tarina sinällään on hyvin abstrakti ja antaa tilaa kuvitella kaikenlaista. Tarinan Caras Escondidas eli ”kätketyt kasvot” kuvaavat yön tullen näynomaisesti heräileviä pelkotiloja, niitä vilahtavia hahmoja joita pelkäävä ihminen luulee näkevänsä pimeässä.

Laulun Minä on tapahtumia kommentoiva mutta kuitenkin niihin osaltaan vaikuttava voima, joka toteaa laulun kohteena olevalle hukkuvalle sielulle:

No hay cuerda pa’ cogerte
mi voz te ahoga
buscas el fondo,
pero no encuentras
la cuerda pa´ salvarte
respira la melodía, resipira la melodia           

/

Ei ole köyttä* johon tarttua
ääneni hukuttaa
etsit pohjaa
etkä löydä
köyttä joka pelastaisi
hengitä melodiaa, hengitä melodiaa

*la cuerda tarkoittaa espanjaksi sekä kitaran kieltä että sointua

Melodiaan hukkuminen on muusikolle tuttua. Joskus olisi mukavaa että joku antaisi pelastavan köyden (oli se sitten ratkaiseva sointu tai joku muu elementti) johon tarttua kun tuntuu että biisi ei vain synny ja ideat vellovat valtamerenä päässä. Tämän biisin osalta ainoa ratkaisu oli päästää irti ja antaa itselleen lupa kirjoittaa niin vellova ja epämääräinen tarina että se kantaa itse itsensä ja pysyy pinnalla, tai sitten antaa vain kaiken hukkua melodian vietäväksi. Molemmilla tavoilla, biisistä tuli lopulta valmis ja se päätyi avaamaan koko albumin.

-Anna

Levyt loppui

Meillä loppui levyt. Mutta ei hätää! Levykaupoissa on vielä jokunen tasaisesti ympäri maan, ja uusi painos on tulollaan, kenties jo prässissä. Kiitos teille ensimmäisen painoksen ostamisesta! Niin ja digitaalisestikinhan se tuli jo!

Tämä kaikki on häkellyttävää, mutta niin on myös kuvasarja, josta löysin otoksen ryydittämään näitä hienoja uutisia (myönnettäköön että kuvassa esiintyvän Óyela-albumin lisäsin jälkikäteen).

Uutisen kuva on otettu Afganistanissa 1950-luvun lopulla tai 1960-luvun alussa, kuvaaja tuntematon. Tuon ajan edustuskuvissa maa näyttää jokseenkin samalta kuin Suomi tuolloin, joskin torilla näyttäisi olevan enemmän tavaraa kaupan. Sitten jokin meni pahasti pieleen.

Suosittelen katsomaan ja lukemaan koko valokuvaesseen Once upon a time in Afghanistan… Record stores, Mad Men furniture, and pencil skirts – When Kabul had rock ’n’ roll, not rockets. Kuten kuvien julkaisija Mohammad Qayoumi sanoo, “haluan näyttää tämän päivän afganistanilaisille nuorille, kuinka heidän vanhempansa ja isovanhempansa todella elivät”. Ehkä asiat tästä vielä rauhoittuvat ja pääsemme joku päivä Kabuliinkin keikalle.

– Kili