Veriset kädet

Tarvitsen terapiabändin, jonka nimi viittaa johonkin lämpimään. Bajo Cero, “miinuksen puolella”, ajautuu aina ulkohommiin silloin kun on sietämättömän kylmä. Henkilökohtaisesti tämä talvi on ollut huikea – olen palelluttanut käteni ensin Bajon valokuvaussessiossa, sitten videonkuvaussessiossa.

Huipentuma videonkuvausviikolla oli viikon päättänyt keikka kotoisessa Oulussa. Tunnelma oli valtava, yleisö ylitti kaikki odotukseni ja soitto kulki. Keikan jälkeen muuan suuresti arvostamani muusikko halusi kiittää kädestä pitäen orkesterin musisoinnista. Tämä jäi tällä kertaa kuitenkin väliin, paleltunut ihoni kun oli tunnin soiton jälkeen halkeillut ja keikan loppuosa meni miehekkäästi rystyset veressä.

Kiitos kaikille teille jotka keikalla olitte, ja teille jotka sitä ennen osallistuitte musiikkivideoomme (Ville R., Teresa, Erick, Mia, Pirjo, Esa, Jamal, Kerttu, Pekka, kameravelho Joni, Jenni, Tiina tuotantosihteeripäällikkökapteeni, Kaisa ja ne joiden nimi tästä ehkä unohtui, olitte ja olette tärkeitä). Ja kädetkin alkavat olla taas kunnossa!

Kadotimme kuvauksen tyrskyissä paljon tavaraa (muun muassa minun rakkaan kalimbani, mutta sekin jo löytyi vaivaisten kolmen viikon jälkeen), ja nyt löytyi sessioista vihdoin myös valokuvia Bajon perhealbumiin.

-kili

Ohjaaja ja piirtäjä visioivat. Taka-alalla näyttelijä haroo hiuksiaan kauhusta lamaantuneena.

 

Ohjaaja, taiteilija ja luomamme sympaattinen kamerahäkkyrähirviö. Se elää!

Laulaja suljetaan arkkuun. Tämä herättää hänessä vain kohtuullisen silmitöntä kauhua.

 

Matkan varrella kohtaamamme haasteet herättävät ohjaajassa silkkaa riemua.

 

Miespääosan esittäjä liukastuu ja lyö takaosansa. Naispääosan pokerinaama ei järky.

 

 

 

Ravintolatunnelmaan on päästävä. Mukana myös basistiviulistimme Antti Sixx ja hurja heavy metal ilme.

 

Yläkerrassa joku laulaa toisen kerroksen lauluja.

 

Urhea Joni tarttui rakentamaamme kamerahirviöön pelotta. Taustalla kuvataiteilijamme ihastelee moista rohkeutta.

 

Torniossa, matkalla Meerin Grillille

Torniossa, matkalla Meerin Grillille, joka eittämättä ansaitsisi oman blogimerkintänsä, voi nähdä hämmentävän installaation. Kadun varressa on kasa kiviä ja laatta, joka kertoo kasan olevan torniolaisten itse tekemä monumentti torniolaisille.

Ihanko itte olette tehneet? Kasan kiviä komiasti siihen kadun varteen. Itse itselle tehdystä kivikasasta minä ja muutamat muut etelän julmat varikset olemme saaneet repiä vuosikaudet pilkkaa torniolaisten ystäviemme kustannuksella sinne päin suuntautuvilla matkoillamme, joilla luonnollisesti aina jossain vaiheessa käydään Meerillä ja pilkataan isäntiä mahdollisimman paljon.

Sittemmin olen alkanut pitää tuota kivikasaa mitä suurimmassa arvossa. Mutta siitä vasta kohta.

Tänään uutisoidun Tomi Venhon tutkimuksen mukaan viime eduskuntavaaleissa keskimääräinen kampanjabudjetti oli 11 000 euroa, sisään päässeiden ehdokkaiden budjetti taas 35 000 euroa. Luvut olivat nousseet sitten edellisten vaalien. Demokratian kannalta tämä ei ole aivan ongelmatonta.

Päästäkseen läpi tuo yksitoista tonttua ei ole siis riittänyt alkuunkaan, vaan keskimäärin budjetin on pitänyt olla kolminkertainen. Jotenkin minulla on fiilis, että kaikilla ei riitä rahat lähteä kilpailuun samalta viivalta ja demokratia uhkaa karata toisten ulottumattomiin.

Miten tästä päästään mitenkään takaisin kivikasaan? Helposti, sillä taidetta ei voi olla ilman että on yhteisöä johon se on tehty. Ja näin se on aina poliittista.

Kun yhteisten asioiden hoitaminen tuntuu karkaavan omien käsien ulottumattomiin, ovat tuollaiset torniolaiset kivikasat mitä koskettavimpia monumentteja. Ne eivät ole ulkopuolelta masinoituja ja valtarakenteita pönkittäviä patsaita kaupungin pääkadulla, eivätkä suuria ostosparatiiseja joissa jokainen voi haaveilla palasta tavarataivasta. Politiikka ja raha istuvat isossa pöydässä jossain tuolla kaukana, mutta selän takana torniolaiset ovat kasanneet nämä kivet tähän, itse, torniolaisia varten. Kaunista.

Me tarvitsemme maailman jossa kaikki voivat enemmän itse kasata kiviä itselleen ja toisilleen. Bajolla alkaa olla kohta yksi iso kasa koossa, kun levy näyttää auttamattomasti valmistuvan. Sitten tarvitaan teitä, joita voi kai kutsua faneiksi, joita facebookissa on tällä hetkellä 905. Kun levy tulee ulos, me voimme kasata porukalla aivan järjettömän ison kivikasan, yhdessä, itselle ja kaikille muille.

Ja loppukevennykseksi hämmentävä mielikuvitusleikki: kuinka paljon maailma olisikaan muuttunut, jos jokainen ehdokas olisi käyttänyt budjettinsa rahat levyn tekoon?

-Kili

Promokuvia -25° pakkasessa.

Käytiin poseeraamassa meren jäällä porokavereiden, Petterin, Kulkurin ja Taikan kanssa. Oli hauskaa ja kylmää. Raakakuvat ovat jo hallussamme, mutta pitää vielä photaroida joitakin yksityiskohtia kuntoon. 🙂